Kuva: Mikko Vihervaara

Vuonna 2010 Prix Europan voittanut lyhytelokuvamme Baabelin metsä jatkoi festarikiertuettaan ja saavutti huomiota myös internetissä. Sen tarina ei lopu ensi vuonnakaan; seuraavan kerran elokuva on nähtävissä Singaporessa helmikuussa, ja lisäksi uusi aluevaltaus on luvassa alkuvuodesta.

Osallistuimme Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen sen aloittaneen suurproduktio 1827 – Infernal Musicalin käsikirjoituksen muodossa. Mike Pohjolan kirjoittama näytelmä sai huippuarvostelut ja jokainen esitys oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Ensi vuonna on vuorossa samaa teemaa käsittelevä romaani 1827 – Inferno, ja voi olla, että hevimusikaali nähdään jatkossa muilla näyttämöillä. Jouluaattona päättyy Turun Sanomissa ilmestyvä etko-osa 1825 – Adventti, jossa seikkaillaan paloa edeltäneessä Turussa.

Kuva: Wille Hyvönen

Loppukeväällä lähetimme kuvausryhmän Thaimaahan seuraamaan ohjaaja Wille Hyvösen kummisedän ja tämän thai-morsiamen elämää. Thaimaan kuvausjakson jälkeen kuvaussessio päättyi kesäiseen Suomeen. Työnimellä Kummisetä kulkeva elokuva on leikkausvaiheessa ja valmistuu ensi vuonna.

Mike Pohjolan omaelämäkerrallinen Jeesus-romaani ilmestyi syyskuussa ja sai paljon huomiota lehdistössä. Arvosteluissa Ihmisen poikaa kiitettiin hienosta ajankuvasta, uskonnollisen teeman kypsästä käsittelystä ja kiinnostavasta tavasta esittää kunnallispolitiikan korruptio. Kirjan leffaoikeudet optioitiin Hollywoodiin jo viime vuonna.

Tuuve Aron novelliin Merkki pohjautuva lyhytelokuva Sirocco kuvattiin loppusyksyllä. Elokuvan ohjaaja on Mikko Kuparinen ja pääroolissa on Eeva Putro. Elokuvan äänitöitä tehdään parhaillaan ja se valmistuu ensi vuonna.

Tänä vuonna myös Mike seurasi Elinaa elokuvataiteen kandidaatiksi ja poikamme Aslan Pohjola kasvoi iloisesta vauvasta energiseksi pikkupojaksi, joka puhuu, piirtää ja juoksee. Ensimmäinen elokuva on suunnitteluasteella.

Ensi vuosi alkaa työskentelyllä jälkituotannossa olevian elokuvimme parissa, sekä pitkää fiktioelokuvaamme Viimeistä päivää suunnittelemalla. Kiitos tästä vuodesta  ja satumaista joulunaikaa kaikille ystävillemme!

Toivottavat Elina, Mike ja Aslan Pohjola

Kuva: Tuomas Aro

Festivaalien osalta kevään kartta näyttää monipuoliselta: romanttinen dokumentti Avioliitosta näytetään Puolan Wrocklawssa järjestettävillä kansainvälisillä NEW HORIZONS -filmifestivaaleilla ensi kuussa, Baabelin metsä on Skábmagovien jälkeen nähty Arktisen upeeta –festivaaleilla Jyväskylässä, Glorian Future Shorts –näytöksessä, Cre8ive8 Youth Media Productionin näytöksessä Makedoniassa sekä hieman yllättäen myös Teatterikorkeakoulun publiikissa. Elokuvassa nimittäin ei esiintynyt kuin korkeintaan tulevia Teakkilaisia.

Syksy käynnistyy elokuussa lyhytfiktio Merkin kuvausten valmistelemisella sekä Kummisetä –dokumentin työstämisellä. Merkin kuvauksia suunnitellaan loka-marraskuulle ja Kummisedän seuraava etappi on syksyllä Tanskassa järjestettävän Twelve for the Future –workshopin ensimmäinen osa.

Mutta nyt, hyvää ja elokuvaista kesää!

Olimme samalla viikolla saaneet valmiiksi Baabelin metsän filmikopion, joten täysi Sampo-sali pääsi Santavaaran tunnelmiin parhaan mahdollisen esityskopion kautta: filmiä esitysformaattina kun ei voita mikään. Seuraavaksi filmikopiota pääsee katsomaan Jyväskylässä helmikuussa järjestettävillä Arktisen Upeeta -festivaaleilla. Omaa reittiään elokuva leviää myös Euroopan komission levityksessä, ne tiet pysyvät meillekin tuntemattomina. Muutamia making of -kuvia Rovaniemeltä löytyy täältä. Itse elokuvan pääsee nyt ensimmäistä kertaa katsomaan HD-tasoisena täältä.

Samalla kun on aika päästää Baabelin metsä elämään omaa elämäänsä maailmalla, Pohjola-filmin seuraavat tuotannot edistyvät kovaa vauhtia. Saimme Elokuvasäätiön kehittelytuen puolituntiselle dokumenttielokuvalle Kummisetä, jonka ohjaa Wille Hyvönen. Lisäksi käsikirjoitustuen saaneet lyhytfiktiot Merkki ja Kolmoset etenevät kohti ensimmäisiä käsikirjoitusversioita. Pohjola-filmin ensimmäinen pitkä elokuva, Miken kirjoittama Viimeistä päivää, sai niin ikään Suomen Elokuvasäätiön käsikirjoitustuen. Mitäs läksit Mikkeliin on leikkausvaiheessa, ja suunniteltu ensi-ilta on toukokuussa.

Ennen ensi vuoden koitoksia on kuitenkin aika kiittää kuluneesta vuodesta, ja ennen kaikkea toivottaa kaikille rauhallista joulua!

23.12.2010 Helsingissä,
Elina, Mike & Aslan Pohjola

Baabelin metsä tehtiin Prix Europa tv-festivaalien Languages Through Lenses -sarjaan, jossa se on shortlistattu kolmen parhaan joukkoon. Voittaja selviää lauantaina 23.10. Berliinissä. Kilpailussa etsitään eurooppalaisia 90-sekuntisia elokuvia, jotka puolustavat

Elokuva on valittu myös Kettupäivien Foxoff-sarjaan, jotka pidetään Helsingissä 17.-20.11. Kettupäivät on lyhytelokuviin erikoistunut elokuvafestivaali, jonka ohjelmisto julkaistiin tänään.

Mike Pohjolan kirjoittamassa, Elina Pohjolan tuottamassa ja pariskunnan yhdessä ohjaamassa seikkailullisessa elokuvassa kolme lasta yrittää pelastaa pinteeseen joutunutta poroa, mutta puhuvat kaikki eri kieliä: Rauna-Aletta pohjoissaamea, Ibai baskia ja Erdem kurdia. Elokuva on Taideteollisen korkeakoulun ja Pohjola-filmin yhteistuotanto, jonka on rahoittanut Euroopan komissio osana Languages Through Lenses -ohjelmaa. Elokuva on nähtävissä Prix Europan sivuilta.

Ohjelmassa oli muutama kymmenen elokuvaa, mukaanlukien ilmeisesti kaikki vuoden aikana Taikin elokuvatiateen osastolla, Tukholman Dramatiska Institutetissa, Göteborgin, Tanskan tai Norjan elokuvakoulusta valmistuneet lopputyöelokuvat. Taso ja tyyli oli hyvin vaihtelevaa, perinteisesti fiktiosta kokeellisiin mukamentteihin, näytelmäelokuvista 3D-animaatioihin. Olipa mukana yksi melko alkeellinen tietokonepelikin.

Yhdeksi omaksi suosikikseni osoittautui animaatioelokuva Julgrisen (Joulusika), joka kertoi 30-luvulla lihotettavasta possusta, joka koettaa välttää päätymästä uuniin. Leffan storyboard-taiteilijana oli toiminut tanskalainen ystäväni Lars Munck. Muita hyviä olivat ainakin Taikin Juho Kuosmasen Taulukauppiaat, joka oli voittanut Cannes’ssa Cinefondation-sarjassa ja Hugo Liljan zombileffa Återfödelsen (Vastaelävät? Epäelävät? Jälleenelävät?).

Eniten ajatuksia herätti göteborgilaiselokuva Kanske i morgen (Ehkä huomenna), joka vaikutti dokumentilta, jossa kysytään satunnaisilta lähiön asukkailta, millainen olisi heistä kertoa elokuva. Päädytään toinen toistaan syrjäytyneempien ja häiriintyneempien ihmisten äärelle, kunnes lopulta porvarillisissa nuorten aikuisten juhlissa alkaa hirveä riita. Lopputeksteistä paljastuu, että kaikki olivatkin näyttelijöitä. Selitin elokuvaa ja sen herättämiä tuntemuksia monelle, joka sen missasi.

Elina kommentoi, että tapahtuma oli oivallinen myös verkostoitumiseen – ja nimenomaan kotimaisten päättäjien kanssa. ”Suomessa kaikki ovat hyvin kiireisiä, ja kotimaisilla festareilla tavatessa kaikilla on asiaa rahoittajille tai kysyttävää omasta projektistaan. Kööpenhaminassa paikalla oli tekijöistä ainoastaan opiskelijoita muutamaa vanhempaa tuottajaa lukuunottamatta. Elokuvasäätiö oli täydellisesti edustettuna ja myös YLEläisiä oli paikalla, jolloin keskusteluyhteys rahoittajiin syntyi luontevasti ja pakottamatta. Iltoja vietettiin yhdessä. Vaikka oli tärkeää tavata muita pohjoismaisia tekijöitä, pidän tämän matkan vieläkin suurempana arvona sitä, että sain tutustuttua kotimaamme rahoittajiin rennossa hengessä.”

Nordic Talentsin kohokohta oli kuitenkin pitchauskilpailu, jossa jokainen lopputyön tekijä saa viisi minuuttia aikaa esitellä rahoittajille pitkän elokuvan. Puheet tapahtuivat englanniksi, mikä oli ystävällistä meitä suomalaisia kohtaan, mutta toisaalta hassua, kun se ei ollut kenenkään äidinkieli. Pitchit arvioi rahoittajista ja elokuvantekijöistä koostuva asiantuntijaraati, jonka parhaaksi valitsema hanke saisi 250000 norjankruunua (n. 32000 euroa) kehittelyrahaa.

Pitchaajat olivat hyvin epätasaista sakkia. Joku puhui hiljaa huonoa englantia katsellen koko ajan kenkiinsä, toinen taas oli sujuva esiintyjä ja punoi mahtavaa tarinaa yleisön edessä. Muutamalla oli näyttää esimakuna traileri tai muuta ennakkoon kuvattua materiaalia, mikä selvästi kannatti. Yllätyin hiukan, että molemmat Dramatiskan projektit olivat ikään kuin pidennyksiä ohjaajien lopputöihin. Eli toisin sanoen, lopputyö oli pelkästään pilotti tai näyte tätä pitkää elokuvaa varten.

Perjantai-illan pienimuotoisessa gaalassa tuomaristo paljasti neljä suosikkiaan, joista yksi voittaisi pääpotin ja toinen vielä kannustuspalkintona 50000 kruunua. Jokainen suosikeista oli demonnut leffaansa joko pilotin, trailerin tai hyvin samanhenkisen edellisen leffan muodossa. Nämä olivat zombielokuvan samanniminen jatko-osa (englanniksi The Unliving), Kanske i morgenin tekijöiden You Could Have Been Me, Julgrisenin tekijän animaatiosarja hänen suhteestaan isäänsä Sonny And Ronny, sekä Dramatiska valmistuneen Karzan Kaderin elokuva Bekas.

Itse kannatin näistä The Unlivingiä, sillä olin tehnyt Hugo Liljan kanssa pari vuotta sitten yhteistyötä Ruotsissa Dollplay-projektin parissa. Teimme interaktiivista videotarinaa, jossa minä joka aamu kirjoitin käsikirjoitukseen uuden jakson (tai muokkasin valmiiksi suunnittelemaani) ja Hugo tuli lounaan jälkeen ja aloitti kuvaukset. Illalla videojakso leikattiin ja laitettiin nettiin.

Pääpalkinnon voitti kuitenkin Bekas, joka kertoi kahdesta Irakin kurdipojasta, jotka lähtevät Amerikkaan etsimään Teräsmiestä. Karzan Kaderin lopputyö oli kertonut tarkalleen saman tarina, tosin puolituntisena. Kunniamaininnan sai Kanske i morgenin tekijöiden uutuus, jonka pitchauksesta en suoraan sanoen ymmärtänyt juuri mitään. Tuskin tuomaristokaan, mutta tyttöjen sanavalmis esiintyminen ja voimakas lopputyö ilmeisesti riittivät vakuuttamaan tuomariston. Ja hyvä näin. Tässä festivaalikatalogissa oleva esittely tästä You Could Have Been Mestä:

”A film where the actors switch parts during the story. One minute a 60-year-old man is having sex with a 25-year-old girl. The next minute he is her and she is him. A film that messes with the audience’s ideas about the human being. Written together with Bianca, Nina and Elin – the new brave generation of actors.”

Toisin sanoen, elokuvaa ei ole vielä käsikirjoitettu, eikä sen tarinakaan ole tiedossa. Mutta kun tekijät ovat tarpeeksi kiinnostavia ja osoittaneet kykynsä, vain taivas on rajana.

Berliinissä kaikki viisitoista Languages Through Lenses -projektin puitteissa toteutettua elokuvaa esitetään sunnuntaina 17.10. Tämän jälkeen jury valitsee kolme elokuvaa, joiden tekijät jäävät festivaaleille koko viikon ajaksi. Elokuvista paras palkitaan lauantain 23.10 palkintojenjakogaalassa 6000€:lla. Berliinin jälkeen Baabelin metsän kansainvälisestä levityksestä vastaa Euroopan komissio, Taideteollinen korkeakoulu sekä Pohjola-filmi.

Lähtökohtanani oli selvittää vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millä tavalla ja kuinka suurella volyymilla suomalaiset tuottajat ovat mukana pohjoismaisissa yhteistuotannoissa ja millainen on suomalaisen elokuvan maine ja arvostus muissa Pohjoismaissa? Mikä on suomalaisen tuottajan motivaatio lähteä mukaan pohjoismaisiin yhteistuotantoihin ja pitäisikö pohjoismaisen yhteistyön määrää lisätä?

Haastattelujen aikana syntyi aktiivista ja avointa keskustelua mm. suomalaisen elokuvan sisällöstä ja sen kehittämistarpeesta. Lisäksi haastateltavat esittivät hyvää pohdintaa siitä, miksi suomalaisen elokuvan asema pohjoismaisella elokuvakentällä on ulkopuolinen ja millä keinoin tilannetta voisi parantaa.

Taiteen kandidaatin opinnäytetyö on kokonaisuudessaan ladattavissa PDF-muodossa täältä.

Proggis on nyt kolmatta vuotta käynnissä ja sen ideana on tuottaa lyhäreitä, joissa käsitellään monikielisyyttä jotenkin positiivisesti. Eli siis sitä, että Euroopassa on kymmeniä eri kieliä ja ihmisten pitää jotenkin kommunikoida toistensa kanssa. Käytännössähän kaikki yleensä puhuvat omassa porukassa paikallista kieltään ja yhdessä enemmän tai vähemmän huonoa englantia – näin ainakin workshopissa.

Välillä ainakin itsestäni tuntuu, että englannin puhuminen on uusi tapa olla ummikko. Sillä pärjää tietyissä paikoissa yhdenlaisten ihmisten kanssa, mutta esimerkiksi Itä-Eurooppa, vanhemmat ihmiset ja maat joiden oma kieli on sekin melko suuri (esimerkiksi Ranska tai Saksa) eivät toimikaan niin helposti. Kukaan ei voi osata kaikkia maailman kieliä, mutta ehkä perus silvuplee ja dankkeshöön alkavat kuulua jo yleissivistykseen.

Näistäkin ajatuksista syntyy meidän elokuvamme The Forest of Babel, jossa kolme lasta kohtaa metsässä ja kaikki ymmärtävät toisiaan täydellisesti vaikka puhuvat omia marginaalisia kieliään. Siis eräänlainen fantasia tai jopa utopia.

Käsikirjoitusta on workshopin (tai siis työpajan) jälkeen kehitelty eteenpäin ja tänään alkoi esituotanto: Missä kuvataan? Mistä saamme kielitaitoisia lapsinäyttelijöitä? Mihin on varaa? Mistä saadaan sponsoreita?

Seuraavaksi Avioliitosta esitetään Kettupäivillä huomenna ke 4.11. klo 15 elokuvateatteri Andorrassa ensimmäisessä julkisessa näytöksessä Suomessa!