Katsomiskokemus on henkilökohtainen, vaikka elokuva katsottaisiin kollektiivisesti. Jokaisen katsojan omat kokemukset, tausta ja maailmakuva muokkaavat sitä, millä tavalla hän elokuvaa lukee. Sama pätee toki kaikkeen taiteeseen ja kulttuuriin.

Tämä kokemusero koskee myös tekovaihetta. Samasta ideasta tai käsikirjoituksesta voi saada täysin erilaisen elokuvan, riippuen ohjaajan näkökulmasta. Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä. Siksi koen että tuottajana minun on tärkeää löytää ne tarinat joiden kertomisen koen tärkeäksi, löytää alusta asti se näkemys, jolla käsikirjoittaja ja ohjaaja tätä aihettaan käsittelevät, ja pyrkiä olemaan sekä ohjaajalle että koko työryhmälle paras mahdollinen työpari ja tuki tekoprosessin aikana. Jokaista ideaa punnittaessa mietin, mitä tällä elokuvalla halutaan kertoa ja ymmärränkö minä ohjaajan näkökulman. Onko tämä sellainen elokuva joka on pakko tehdä? Näihin vastaaminen johtaa kysymyksistä tärkeimpään; olenko juuri minä paras mahdollinen tuottaja juuri tälle elokuvalle? Jos aihe ei tunnu itselle tärkeältä ja siltä, että tämän elokuvan syntymisen vuoksi olen valmis siirtämään vuoria, olisi epäreilua käsikirjoittajaa, ohjaajaa ja koko työryhmää kohtaan lähteä elokuvan tuottajaksi.

Elokuva on voimakas väline. Sunnuntaina DocPointissa näkemäni, pienestä palestiinalaiskylä Bil’inistä kertova 5 Broken Cameras jätti yleisön hiljaiseksi. Kuten niin moni muukin elokuva on tehnyt, ja tulee tekemään. Elokuvilla voi kertoa tarinoita, herättää kysymyksiä, synnyttää tunteita. Uskon että elokuvilla voi muuttaa maailmaa. Hiljalleen, pala kerrallaan. Siksi haluan tehdä elokuvia.

Suomen elokuvasäätiön tukipäätökset:
www.ses.fi

Festivaalien osalta kevään kartta näyttää monipuoliselta: romanttinen dokumentti Avioliitosta näytetään Puolan Wrocklawssa järjestettävillä kansainvälisillä NEW HORIZONS -filmifestivaaleilla ensi kuussa, Baabelin metsä on Skábmagovien jälkeen nähty Arktisen upeeta –festivaaleilla Jyväskylässä, Glorian Future Shorts –näytöksessä, Cre8ive8 Youth Media Productionin näytöksessä Makedoniassa sekä hieman yllättäen myös Teatterikorkeakoulun publiikissa. Elokuvassa nimittäin ei esiintynyt kuin korkeintaan tulevia Teakkilaisia.

Syksy käynnistyy elokuussa lyhytfiktio Merkin kuvausten valmistelemisella sekä Kummisetä –dokumentin työstämisellä. Merkin kuvauksia suunnitellaan loka-marraskuulle ja Kummisedän seuraava etappi on syksyllä Tanskassa järjestettävän Twelve for the Future –workshopin ensimmäinen osa.

Mutta nyt, hyvää ja elokuvaista kesää!

Hiljalleen talouskriisistä toipuvassa Islannissa rikottiin elokuvissa käynnin ennätyksiä, kun elokuvateattereiden lipputulot nousivat kaikkien aikojen kovimpiin lukemiin 9,3 miljoonaan euroon. Kotimaisten elokuvien markkinaosuus nousi hieman edellisvuosiin verrattuna, ollen viime vuonna noin 11%. Kuten edellisenäkin vuonna, kahdenkymmenen suosituimman elokuvan joukossa oli kolme kotimaista elokuvaa. Suurimmat katsojaluvut keräsi Ragnar Bragasonin ohjaama Mr. Bjarnfredarson joka sai ensi-iltansa jo vuonna 2009, ja jonka on kaiken kaikkiaan nähnyt teattereissa ennätykselliset  117 688 katsojaa. Elokuva on jatkoa suosituille The Night Shift, The Day Shift ja The Prison Shift –sarjoille, joista kaksi ensimmäistä on näytetty televisiossa myös Suomessa. Toiseksi suosituin kotimainen elokuva oli The Secret Spell, ja kolmanneksi nousi konkariohjaaja Fridrik Thór Fridrikssonin Mamma Gógó, joka oli myös Islannin Oscar-ehdokas.

Norjassa jatkettiin kovan tuloksen tekemistä edellisvuosien tapaan. Hiljaisesta keväästä huolimatta kotimaisen elokuvan katsojaosuus nousi ennätykselliseen 23,2 prosenttiin. Eniten katsojia keräsivät lasten elokuvat; kymmenen katsotuimman norjalaisen elokuvan joukossa oli peräti neljä lastenelokuvaa. Suurimmat katsojaluvut eli 402 561 kävijää keräsikin Twigson Ties the Knot. Huolimatta hyvästä kotimaisen elokuvan menestyksestä, elokuvissa käytiin 13% vähemmän kuin vuonna 2009.

Tanskan elokuvavuosi 2009 oli surullisen hiljainen. Uusi vuosi 2010 toi tullessaan kolme kotimaista menestyselokuvaa. Father of Four – in Japanese Mode hallitsi tilastoja alkuvuoden keräten teattereihin kaikkiaan 430 417 katsojaa. Clown – The Movie sekä Susanne Bierin In a Better World tulivat teattereihin loppuvuodesta. Näistä ensimmäinen keräsi jo neljässä viikossa ennätykselliset 652 000 katsojaa ja otti paikkansa parin viimevuosikymmenen viiden menestyneimmän tanskalaisen elokuvan joukossa. In a Better World keräsi viime vuoden puolella katsojia 413 253. Elokuva voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin, joka on omia lisäämään elokuvan suosiota ja katsojamääriä vielä jatkossakin.

Vaikka vuoden 2010 kotimaisen elokuvan katsojaosuus 22,2% oli huomattavasti edellisen vuoden 17 prosenttia suurempi, on Tanskalla vielä matkaa heille tyypilliseen noin 28% kotimaisen elokuvan katsojaosuuteen.

Ruotsin kotimaisen elokuvan katsojaosuus koki huomattavan laskun edelliseen vuoteen verrattuna. Tätä voidaan selittää Millenium-trilogialla, jonka ansiosta vuonna 2009 kotimainen katsojaosuus oli poikkeuksellisen huima 32,7%. Vuonna 2010 lukema on 21%, joka on hurjasta erosta huolimatta lähellä pitkän aikavälin keskiarvolukemaa Ruotsissa. Suosituin elokuva oli Suomessakin valkokankailla nähty Snabba Cash, joka keräsi teattereihin 600 884 katsojaa. Josef Faresin Farsan tuli hyvänä kakkosena keräten katsojia 449 107.

Viimeisenä, vaan ei vähäisempänä, on aika katsoa Suomen elokuvavuotta 2010. Viime vuosi jää tilastoihin historiallisen hyvänä kotimaisen elokuvan vuotena. Ensi kertaa vuonna 1969 aloitetun tilastoinnin aikana kotimainen elokuva keräsi teattereihin yli 2 miljoonaa katsojaa nostaen kotimaisen elokuvan katsojaosuuden 27 prosenttiin, kun se vuonna 2009 jäi 15 prosenttiin. Kaksi elokuvaa olivat ylitse muiden. Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit keräsi teattereihin 335 000 katsojaa, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras myi 328 000 lippua. Top 10 -listalle mahtui lisäksi Prinsessa sekä Havukka-ahon ajattelija.

Myös elokuvissa käyntien määrä kasvoi kahdeksalla prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Tästä on hyvä jatkaa meneillään olevaan elokuvavuoteen 2011.

Nordisk Film & TV Fond julkaisee vuosittain kunkin maan elokuvasäätiöiden tilaistoihin perustuvat raportit, joita on käytetty myös tämän tekstin lähteenä. NFTF:n julkaisemat raportit ovat kokonaisuudessaan luettavissa osoitteesta www.nordiskfilmogtvfond.com

Esitykset alkavat klo 17 ja 19.45, elokuvat alustaa Elina Pohjola. Näytöksiin on vapaa pääsy. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Helke aloitti luentonsa puhumalla sosiaalisesta dokumentarismista  ja siitä, miten pohjoismaiset hyvinvointivaltiot  ovat tässä suhteessa haasteellsia kenttiä. Yhteiskunnalliset jännitteemme kun eivät useinkaan tarjoa visuaalisesti tai toiminnallisesti dramaattisia konflikteja, vaan ovat enemmänkin pinnan alaisia.

Pohjoismaisista tekijöistä Helke nosti esiin Arne Sucksdorffin, ensimmäisen ruotsalaisen ohjaajan joka on voittanut Oscar-patsaan, tanskalaisen Jørgen Lethin jonka tunnetuin lyhytelokuva on The Perfect Human, sekä Stefan Jarlin, tämän vuoden DocPointin päävieraan, jonka tunnetuin työ eli huikea Mods-trilogia oli Helsingissäkin nähtävissä.

Hyvin mielenkiintoista oli myös kuulla Helken mietteitä minä-elokuvan synnystä. Tärkeä elementti 1990- ja 2000-luvun dokumentaarisessa elokuvassa liittyy minän kriisiin. Tämä ilmiö ei toki ole vain pohjoismainen, mutta pohjoismaissa minä-elokuvia on tehty runsaasti. Minä-elokuva syntyi 1990-luvulla ja toinen aalto saapui 2000-luvun alkupuolella. Minä-elokuvien tekijät ovat usein nuoria ohjaajia, jotka käsittelevät elokuvissaan avoimesti suhdettaan perheeseen, läheisiin sekä itseensä. Suomessa tämän lajityypin klassikkona pidetään Antti Peipon elokuvaa Sijainen (1990). 2000-luvun minä-elokuvien aallolle oli tyypillistä, että miestekijät lähtivät etsimään vastauksia omiin lapsuuden- ja perhekokemuksiinsa. Hyvä esimerkki on Visa Koiso-Kanttila, jonka trilogian Isältä pojalle (2004), Talvinen matka (2007) ja Miehen kuva (2010) keskiössä on pohjoismainen isyys.

Olisi lisäksi ollut mielenkiintoista kuulla esimerkiksi islantilaisesta dokumenttielokuvasta, etenkin liittyen sosiaalisesta dokumentarismista käytyyn keskusteluun. Viime vuosien yhteiskunnallinen myllerrys on saanut islantilaiset elokuvantekijät tarttumaan pinnalla oleviin aiheisiin, mainittakoon esimerkiksi vuonna 2010 DocPointissakin nähty hieno dokumenttielokuva Dreamland, joka ruotii luonnon sumeilematonta hyväksikäyttöä, sekä talouskriisiä ja sitä seurannutta kansalaisaktivismia käsittelevä, tänä vuonna DocPointissa esitetty elokuva God Bless Iceland.

Seuraava luennon aiheena on islantilainen elokuva, joten ehkä silloin sivutaan myös näitä aiheita. Siellä nähdään!

Marraskuussa Helsingissä järjestetyillä Kettupäivillä Baabelin metsä huomiotiin FoxOff -sarjan tuomariston taholta seuraavasti:
Lisäksi tuomaristo haluaa erikseen mainita Elina ja Mike Pohjolan elokuvan Baabelin metsä, joka ”on toteutukseltaan selkeästi sarjan ammattimaisin elokuva”.

Lisätietoja:
http://www.arktisenupeeta.net/
http://www.kettupaivat.fi/