Lähtökohtanani oli selvittää vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millä tavalla ja kuinka suurella volyymilla suomalaiset tuottajat ovat mukana pohjoismaisissa yhteistuotannoissa ja millainen on suomalaisen elokuvan maine ja arvostus muissa Pohjoismaissa? Mikä on suomalaisen tuottajan motivaatio lähteä mukaan pohjoismaisiin yhteistuotantoihin ja pitäisikö pohjoismaisen yhteistyön määrää lisätä?

Haastattelujen aikana syntyi aktiivista ja avointa keskustelua mm. suomalaisen elokuvan sisällöstä ja sen kehittämistarpeesta. Lisäksi haastateltavat esittivät hyvää pohdintaa siitä, miksi suomalaisen elokuvan asema pohjoismaisella elokuvakentällä on ulkopuolinen ja millä keinoin tilannetta voisi parantaa.

Taiteen kandidaatin opinnäytetyö on kokonaisuudessaan ladattavissa PDF-muodossa täältä.

Viime viikon torstaina ja perjantaina oli Amsterdamissa workshop, jossa kaikki tekijät tapasivat toisensa ja jokaisen projektin dramaturgiaa työstettiin. Myöhemmin kesällä kuvaamme Forest of Babelin suunnitelmiemme pohjalta. Lokakuussa tapaamme muut tekijät Berliinissä ja näemme heidän leffansa Prix Europan yhteydessä.

Workshopin alussa ja lopussa oli eurokraateille ominaisia alustuksia, jossa hehkutettiin mahdollisuuksia ja haasteita ja taidetta ja elokuvaa ja kieliä. Komissiossa työskentelevä Harald Harting kertoi hauskasti, kuinka vaikeaa tulkkaaminen ja kääntäminen on, kun virallisia kieliä on parikymmentä ja niiden välisiä kieliyhdistelmiä monta sataa. Mitään tekstiä ei saa julkaista ennen kuin se on käännetty kaikille pakollisille kielille.

Ehkä paras yksittäinen puheenvuoro oli videotaiteilija Anna Daucikovan esitelmä, jossa hän esitti virkistävän röyhkeitä väitteitä elokuvasta taidemuotona ja näytti pätkiä omista videoteoksistaan. Gallereissa esitettävän videotaiteen ja elokuvan suhde on mielestäni melko kaukainen vaikkakin molemmissa on liikkuvaa kuvaa, mutta tämä vastakkainasettelu oli kiinnostavaa. Yhdessä hänen työssään kritisoitiin, että miksi elokuvakouluissa opetetaan ettei kameraan saa katsoa, vaikka valkokankaalta yleisöön tunkeva katse on niin voimakas elämys.

Työpajan varsinainen pihvi oli käsikirjoituskouluttajien Guy Meredithin ja Roger Gregoryn vetämät palautesessiot. Tekijät esittelivät työnsä ja opettajien johdolla niitä analysoitiin, purettiin, kommentoitiin ja kaiken kaikkiaan parannettiin. ”Ymmärrän mitä haet tällä metaforalla, mutta voisiko se olla selkeämpi?” ”Mitä saavutamme tämän äitihahmon läsnäololla?” ”Onko tuo todellinen vastaus kommenttiini vai yritätkö vain luikerrella koukusta?” Tekstin kehittely saa paljon lisää tästä kiirastulesta.

Perjantaina workshop hajosi kaaokseen, kun ihmiset alkoivat tajuta, että Eyjafjallajökullin purkauksen vuoksi eivät pääsisi lähtemään Amsterdamista. Viisi päivää myöhemmin olemme vieläkin Amsterdamissa. Tällä hetkellä vaikuttaa, että saamme perjantaina junan Kööpenhaminaan ja sieltä jatkamme Malmön ja Tukholman kautta Helsinkiin. Sitä ennen joudumme nauttimaan aurinkoisista Alankomaista, kiitos Islannin!

Elokuvalle ensi vuonna kohdistettava tuki näyttää sen sijaan Islannissa edelleen huolestuttavalta. Kun budjettia hahmoteltiin, Islannin hallitus ehdotti elokuvarahoituksen leikkaamista 34%:lla, siinä missä muiden taiteiden osuutta leikattiin keskimäärin 4%. Tähän ovat ottaneet äänekkäästi kantaa niin islantilaiset elokuvantekijät kuin Eurooppalaisen elokuvaohjaajaliittojen kattojärjestön puheenjohtaja, joka kirjoitti vetoomuksen Islannin hallitukselle. Kirjeessään hän pyysi hallitusta harkitsemaan vakavasti näin huomattavaa elokuvatuen leikkaamista. Koko vetoomus on luettavissa täältä. Tällä viikolla Althingin budjettikomitea ehdotti leikkausten keventämistä niin, että elokuvatukea leikattaisiin 34%:n sijasta 23%. Ymmärrettävästi tekijät eivät ole tyytyväisiä ehdotukseen. Näin suurella leikkauksella tulisi olemaan kohtalokkaat vaikutukset elokuva-alalle.

The Sunshine Boy on elokuva autismista. Margrét on 11-vuotiaan Kelin äiti.  Keli on autistinen lapsi, joka elää vahvasti omassa maailmassaan. Keliin on vaikea saada yhteyttä, eikä äidillä ole varmuutta siitä ymmärtääkö Keli puhetta. Elokuvassa Margrét tapaa lukuisia tutkijoita ja alan asiantuntijoita, sekä perheitä joihin kuuluu yksi tai useampi autistinen lapsi. Matka osoittautuu dramaattisemmaksi kuin Margrét osasi kuvitella ja synnyttää toivon pojan auttamisesta. Elokuvan kertojaäänenä esiintyy Kate Winslet.

Näimme dokumentin Reykjavikissa osana Nordiska Panorama -ohjelmistoa. Varietyn John Anderssonin mielipiteeseen on helppo yhtyä:

“A mystery replete with miracles, “The Sunshine Boy” is, for many minutes, a primer on autism — statistics, possible causes, the plight of families, the seemingly impenetrable wall that separates the autistic from the world. But the way that wall is breached will leave auds stunned and rethinking what has long been considered a disorder devoid of hope.”

Lue koko arvostelu osoitteesta http://www.variety.com/review/VE1117941130.html?categoryid=31&cs=1

Lastenelokuviin erikoistunut suomalainen Filmkompaniet kertoi tänään 2.12.2009 Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tuotannossa olevasta pohjoismaiden ensimmäisestä stereoskooppisesta 3D elokuvasta, Muumi ja punainen pyrstötähti.  Elokuvan kotimainen ensi-ilta on elo-syyskuussa 2010. Elokuvan tuottaja on Filmkompaniet-yhtiön toimitusjohtaja Tom Carpelan, ohjauksesta vastaa Maria Lindberg. Erityisen ilahduttavaa on se, että elokuvan tunnunsävelen säveltää ja esittää Björk, sanoituksesta vastaa Björkin monivuotinen yhteistyökumppani Sjón.

Norjassa on puolestaan nimetty uusi kulttuuriministeri suositun Trond Gisken tilalle. Monet pitävät Giskeä Norjan elokuvateollisuuden kummisetänä; Giskellä on ollut merkittävä rooli norjalaisen elokuvan profiilin nostatuksessa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänen tavoitteenaan oli nostaa Norjan elokuvateollisuus pohjoismaiden johtavaksi. Gisken tilalla aloittava 39-vuotias Anniken Huitfeldt kertoo seuraavansa edeltäjänsä agendaa.

Heti RIFF:in perään alkoi vuosittain eri pohjoismaissa kiertävä lyhytelokuvafestivaali Nordisk Panorama. Juuri päättynyt pitkien elokuvien festivaali vaikutti selvästi kävijämääriin: vain harva näytöksistä oli loppuunmyyty. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, ja kotoisen oloisessa Reykjavikissa törmäsi vääjäämättä tekijöihin lähes jokaisessa kadunkulmassa.

Parhaan pohjoismaisen lyhytelokuvan palkinnoin voitti Rúnar Rúnarsson elokuvallaan Anna, joka on ohjaajan lopputyö The National Film School of Denmarkista. Rúnar tunnetaan hyvin aikaisemmista töistään The Last Farm (2004) sekä Two Birds (2008). Elokuvat ovat kiertäneet lukuisilla festivaaleilla ympäri maailman, ensimmäinen on ollut myös Oscar-ehdokkaana, ja teokset ovatkin kieltämättä mestarillisia. On vaikeaa olla paras aina, ja ehkä juuri siksi tuntui, ettei Anna yltänyt aivan samaan ohjaajan edellisten töiden kanssa. Elokuvassa oli kyllä taianomaisia hetkiä ja hätkähdyttäviä tunnetilojen kuvauksia, puhumattakaan Annaa näytelleen Marie Hammer Bodan poikkeuksellisesta roolisuorituksesta, mutta kokonaisuutena jotain jäi puuttumaan. Rùnar valmistelee parhaillaan Islannissa kuvattavaa pitkää elokuvaansa. Odotan innolla.

Viimeinen päivämme Islannissa oli omistettu sightseeingille. Vuokrasimme auton ja lähdimme kohti Jökulsárlónin jäävuorilaguunia, satumaisen kaunista paikkaa, jossa on kuvattu mm. James Bond -elokuvaa. Mutta mitä olisikaan Islanti ilman täysin yllättävää, kaiken sisäänsä imevää lumimyrskyä? Ei Islanti. Jäävuoria ei nähty, lunta sitäkin enemmän.