Onnelliset

Pitkä dokumenttielokuva

”Kun onnen tavoittelusta tulee pakkomielle.”Happiness Poster 5a_nettiin

Tässä ajassa on erityisen paljon ihmisiä, jotka tekevät mitä tahansa tullakseen mahdollisimman onnellisiksi. Ohjaaja Wille Hyvönen oli yksi heistä, kunnes tutustui onnea työkseen kauppaaviin ammattilaisiin ja teki elokuvan onnellisuudestaan.

Onnelliset sai ensi-iltansa 13.11.2015. Elokuvan kesto 70 minuuttia.

Kuvagalleria

Medialle

 

Elokuvasta:

Ohjaaja Wille Hyvönen koki olevansa maailman onnellisin ihminen ja päätti tehdä onnellisuudestaan elokuvan. Samaan aikaan hän törmäsi onnellisuuden ympärille syntyneeseen valtavaan bisnekseen: ihmiset olivat valmiita maksamaan suuria summia onnen ammattilaisille, elämäntaitovalmentajille tullakseen entistä onnellisemmiksi. Hyvönen valitsi mielestään kaksi kiinnostavinta valmentajaa ja päätti osallistua heidän kursseilleen kuvausryhmineen. Hän tahtoi näyttää heille ja elokuvan katsojille, että oli luonnostaan onnellisempi kuin nämä onnen kauppiaat. Hyvösen kihlattu Siiri, isä Martti ja synkkä runoilijaystävä Janne saivat tulla elokuvaan hänen kanssakulkijoiksi ja keskustelukumppaneiksi.

Elokuva ja valmentajien kurssit eivät olleet päässeet kunnolla vielä alkuunkaan, kun Hyvösen käsitys omasta onnellisuudestaan joutui kyseenalaistetuksi voimalla, josta hänellä ei ollut aiemmin aavistustakaan. Se muutti totaalisesti niin elokuvan kuin päähenkilön elämänkin. Nyt Hyvösen olisi muodostettava uusi suhteensa onnellisuuteen.

Mediassa:
Bassoradion podcast
http://www.basso.fi/elokuvaohjaaja-etsi-onnellisuutta/

Yle KulttuuriCoctail
http://areena.yle.fi/1-3006664

Käsikirjoitus ja ohjaus: Wille Hyvönen
Kuvaus: Jarmo Kiuru
Leikkaus: Matti Näränen
Äänitys ja äänisuunnittelu: Niko Liinamaa
Musiikki: Harry de Wit
Graafinen suunnittelu: Oskar Luyer / Captain Video
Tuottaja: Elina Pohjola / Pohjola-filmi
Tuotantotuki:
Suomen elokuvasäätiö, Elina Kivihalme
AVEK, Timo Korhonen ja Outi Rousu
Nordisk Film & Tv Fond, Karolina Lidin
The Netherlands Film Fund, Doreen Boonekamp
Yhteistyössä:
YLE, Ilkka Vehkalahti ja Erkko Lyytinen
DR, Mette Hoffman Meyer
UR, Daniel Pynnönen
ARTE G.E.I.E Culture Unit, Stéphane Monthiers, Catherine le Goff
Production, Heike Lettau
Human, Bert Janssens
Levitys: Pirkanmaan elokuvakeskus / Juha Elomäki
Festivaalilevitys: Suomen elokuvasäätiö
Kansainvälinen myynti: Jan Rofekamp / Films Transit International inc.