Written by Elina Pohjola on Wednesday, November 2nd, 2011
Lyhytelokuva Merkin kuvaukset on saatu päätökseen ja elokuva siirtyy jälkituotantovaiheeseen. Merkkiä kuvattiin loka-marraskuussa Helsingissä. Elokuvan ohjaaja on Mikko Kuparinen, ja pääosassa nähdään Eeva Putro. Elokuva valmistuu alkuvuonna 2012. Lisätietoja elokuvasta täältä.
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Mike Pohjola on Saturday, September 24th, 2011
Mike Pohjolan omaelämäkerrallinen romaani Ihmisen poika on ilmestynyt. Kirja kertoo nuoresta miehestä, joka ajattelee, että hän saattaa olla Jeesuksen toinen tuleminen. Kuusisataasivuinen romaani seuraa nuoren Juliuksen elämää lapsena Ulvilassa, sitten Naantalissa ja lopulta opiskelijana Turussa. Takakansitekstissä sanotaan, että “Ihmisen poika on kertomus uskosta ja epäilystä, Commodore 64 -koneista, roolipelaamisesta, Jerusalemin syndroomasta ja Turun taudista. Se [...]
Filed under: Uutiset by Mike Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Wednesday, September 21st, 2011
Pohjola-filmin lyhytelokuvalle Merkki on myönnetty tuotantotuki Suomen elokuvasäätiön syyskuun 2011 päätöskokouksessa. Elokuva tullaan kuvaamaan pääkaupunkiseudulla loka-marraskuussa. Merkin ohjaa Mikko Kuparinen, lisätietoja elokuvasta täällä: http://www.pohjolafilmi.fi/tuotannot/tuotannossa/ Suomen elokuvasäätiön tukipäätökset: www.ses.fi
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Tuesday, September 13th, 2011
Helsingissä 9.-10.9.2011 toista kertaa järjestetty Artova Film Festival palkitsi viime lauantaina Markus Lehmusruusun ohjaaman ja Elina Pohjolan tuottaman lyhytelokuvan Puita ja semmosia Parhaan fiktion palkinnolla. Juryn muodostivat Pekko Pesonen, Paavo Westerberg, Miikko Oikkonen, Magnus Sifenius ja Peter Westholm. Juryn perustelut: ”Pelkistettyä ja kirkasta kerrontaa; urbaania ahdistusta sekä näyttelijä Ylermi Rajamaan roolihahmon ryhti; lyyrisyyttä ja semmosta.” [...]
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Friday, July 1st, 2011
Pohjola-filmin tuotannossa oleva, Wille Hyvösen ohjaama dokumenttielokuva Kummisetä on valittu EDN:n (European Documentary Network) järjestämään Twelve for the Future -yhteistuotantoworkshoppiin. Workshop on suunnattu pohjoismaisille dokumenttielokuvatuottajille ja -ohjaajille, ja hankkeita valitaan mukaan vuosittain kaksitoista. Twelve for the Futuren ensimmäinen osa järjestetään syyskuussa Tanskassa, toinen osa Helsingissä tammikuussa Doc Point -elokuvafestivaalin yhteydessä.
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Friday, April 15th, 2011
Pohjola-filmin tuotantoassistenttina on huhtikuussa 2011 aloittanut Henrik Asplund. Henrik työskententeli jo viime keväänä Elina Pohjolan tuottamassa, Taideteollisen korkeakoulun lyhytelokuvassa Puita ja Semmosia, joka sai ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa. Henrik tulee olemaan tiiviisti mukana sekä Pohjola-filmin tuotannoissa että hoitamaan yrityksen jokapäiväiseen toimintaan liittyviä tehtäviä. Tervetuloa! Yhteystiedot: henrik.asplund@pohjolafilmi.fi p. 040 4629562
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Wednesday, March 23rd, 2011
Pohjoismainen elokuvatoimisto Walhalla tarjoaa laatuelokuvaa keskiviikkona 23.3.2011 elokuvateatteri Andorrassa Pohjolan päivän kunniaksi. Ohjelmistoon kuuluvat ruotsalaisen konkariohjaaja Jan Troellin elokuva Ikuistetut hetket (2008) sekä islantilaisen Dagur Kárin ohjaus Hyvä sydän (2009). Esitykset alkavat klo 17 ja 19.45, elokuvat alustaa Elina Pohjola. Näytöksiin on vapaa pääsy. Lisätietoa tapahtumasta täältä.
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Wednesday, March 9th, 2011
Tampereen 41. elokuvajuhlat käynnistyvät tänään. Mukana on kaksi elokuvaa, joiden tekijöihin Pohjolat kuuluvat. Prix Europa -voittaja Baabelin metsä esitetään lauantaina 12.3 klo 12 Tullikamarilla ELO:n uudet oppilastyöt –näytöksessä. Elokuva on Taideteollisen korkeakoulun ja Pohjola-filmin yhteistuotanto. Elina Pohjolan tuottama ja Markus Lehmusruusun ohjaama lyhytelokuva Puita ja semmosia on mukana kotimaisessa kilpailussa. Kotimainen kilpailu 8 -näytöksiä on [...]
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »
Written by Mike Pohjola on Wednesday, February 23rd, 2011
Kesällä Lontoon kaduilla ja sitä ennen ympäri maailmaa netissä ja kännyköillä pelattu Conspiracy For Good on ehdolla pariin interaktiivisen median huippupalkintoon. Taustalla oli Mike Pohjolan ja Christopher Sandbergin Ruotsiin perustama mediayritys The Company P, Nokia ja Hollywood-tuottaja Tim Kring. Mediafestivaali South By Southwest (SXSW) jakaa joka vuosi palkintoja interaktiivisille teoksille ja Conspiracy For Good on [...]
Filed under: Uutiset by Mike Pohjola
No Comments »
Written by Elina Pohjola on Wednesday, January 19th, 2011
Baabelin metsä esitetään tänään Skábmagovatin lasten- ja nuorten päivillä klo 11 alkavassa näytöksessä. Skábmagovat on Inarissa järjestettävä alkuperäiskansojen elokuvafestivaali, josta lisätietoa täältä.
Filed under: Uutiset by Elina Pohjola
No Comments »