Lyhytelokuvien teatterilevityksestä

Kirjoittanut Elina Pohjola - 11/04/2013

Olen sitä mieltä, että lyhytelokuvalla on paikkansa elokuvateattereissa pitkän elokuvan rinnalla. Lyhytelokuvan teatterilevitystä suunnitellessa on otettava huomioon sen pituus, sisältö sekä elokuvateatterilevityksen tavoite, jotta haluttu yleisö tavoitetaan mahdollisimman laajalti. Tässä mietteitä lyhytelokuvien teatterilevityksestä Suomessa.

Tuottamani Baabelin metsä oli 1min 50s mittainen lyhytelokuva, ja ensimmäinen jonka teatterilevitystä lähdin suunnittelemaan. Pituutensa puolesta Baabelin metsä oli erinomainen alkukuvatarkoitukseen ja otinkin ensimmäiseksi yhteyttä Finnkinoon keskustellakseni ajatuksesta. Ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen suhtautui ideaan hyvin positiivisesti, mutta kertoi että yhteistyön on tapahduttava pitkän elokuvan levittäjän kautta. Niinpä otin yhteyttä FS Film Oy:n teatterilevityksen johtaja Timo Räisäseen, joka piti elokuvasta ja alkukuvaideasta, ja niinpä lähdimme miettimään mikä olisi sellainen elokuva, jonka eteen Baabelin metsä parhaiten sopii. Pääkuvaksi valikoitui Koti eläintarhassa (We Bought a Zoo), ja mielestäni tämä oli hyvä valinta. Elokuvat sopivat sisällöllisesti hyvin yhteen. Lisäksi saimme yleisöltä kiitosta lyhyestä, koskettavasta kotimaisesta alkukuvasta.

Tuottamani Kummisetäni thaimorsian on 60-minuuttinen dokumenttielokuva, jonka teatterilevityksestä vastasi Pirkanmaan elokuvakeskus. Tulimme jo alkuvaiheessa PEK:n Juha Elomäen kanssa siihen lopputulokseen, että elokuvan alkuun sopisi hyvin noin 10-minuuttinen kotimainen lyhytelokuva. Niinpä tämä prosessi lähti liikkeelle pitkän elokuvan eli pääkuvan levittäjästä ja tuottajasta. Katsoimme yhdessä ohjaaja Wille Hyvösen kanssa kymmeniä lyhytelokuvia, kun mietimme mikä olisi paras mahdollinen valinta, sellainen elokuva joka sisällöllisesti sopii dokumenttimme pariksi. Alkukuvaksi valikoitui Antti Heikki Pesosen Sano kiitos ja tanssi, jossa oli sisällöllisiä yhtäläisyyksiä koskien niin päähenkilöiden työympäristöä kuin suomalaisen miehen tunne-elämän kuvausta. Sano kiitos ja tanssi on Helsinki-filmin tuottama, joten Pirkanmaan elokuvakeskus teki tarvittavat sopimukset teatterilevityksestä suoraan Helsinki-filmin kanssa.

Lahioleffat_julisteErityisen iloinen olen Lähiöleffojen teatterilevityksestä, joka on nyt saatu onnellisesti päätökseen. Joitain näytöksiä on mahdollisesti vielä tulossa, mutta pääasiallinen elokuvateatterijakso on takanapäin. Tämän paketin muodostaminen ottikin hieman enemmän aikaa. Olin neuvotellut eri tahojen kanssa tuottamani lyhytelokuvan Sirocco teatterilevitysmahdollisuuksista jo puolisen vuotta. Sirocco on julkaistu Helsinki-filmin tuottaman pitkän elokuvan Ja saapuu oikea yö dvd:llä, ja pohdimme yhdessä tuottajan ja levittäjän kanssa millaisia mahdollisuuksia olisi viedä näitä elokuvia parina myös teattereihin. Siroccon pituus on kuitenkin hankala eli 15 minuuttia: se on liian pitkä alkukuvaksi. Mietin myös mahdollisuutta esittää elokuvaa jälkikuvana, ikään kuin bonuksena pitkän elokuvan jälkeen. Tästä ideasta luovuttiin pian. Katsojan poistuvat usein jo ennen kuin lopputekstit päättyvät, lyhytelokuva ei tavoittaisi katsojia.

Syksyllä 2012 pohdimme jälleen tätä asiaa Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteisen kanssa. Lähteinen kertoi että Siroccon pariksi olisi hyvä löytää toinen lyhytelokuva, jolloin nämä elokuvat voisivat muodostaa itsenäisen näytöksen. Samalla hetkellä tajusin, että Korsoteoria on sellainen lyhytelokuva, joka kaikilta kanteilta katsottuna on erinomainen elokuva teatterilevitystä silmällä pitäen sekä hyvä pari Siroccolle.  Korsoteoria on Antti Heikki Pesosen ohjaama ja Aalto-yliopistion tuottama elokuva, ja neuvottelut Elokuvataiteen osaston kanssa sujuivat helposti. Kun kahta itsenäistä elokuvaa levitetään samassa näytöksessä, on haasteellista miettiä tiedotuksen ja markkinoinnin kulmaa; kumpi edellä mennään. Hetken myöhemmin sainkin idean Lähiöleffoista. Sana, joka tukee kumpaakin elokuvaa hyvin ja antaa osviittaa näytöksen sisällöstä.

Kun pääkohdat oltiin saatu sovittua, asiat etenivät nopeasti. Elokuvien digitaaliset näytöskopiot eli dcp-kopiot olivat jo olemassa, mutta lisäksi teimme alkuun oman Lähiöleffat-alkuplanssin; näin ollen jokainen näytös koostui kolmesta eri tiedostosta. Myös pituus oli tärkeä, lyhytelokuvasta on maksettava oma virtual print fee -maksu. Lyhytelokuvilla maksu on pienempi, mutta näytöspituuden raja menee 45 minuutissa. Järjestimme Lähiöleffoista myös pressinäytöksen, joka keräsikin paikalle kiitettävän määrän toimittajia. Saimme Lähiöleffoille hyvin pressitilaa niin painetussa mediassa kuin televisiossakin ja arvostelut olivat erinomaiset. Näistä tärkein lienee NYT-liitteen neljä tähteä.

Ensimmäisen kaupallisen näytöksen avasi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Kontaktoimme myös useita kouluja, ja Tikkurilan lukion koko kolmas vuosikurssi tulikin katsomaan Lähiöleffoja. Näiden näytösten jälkeen paikalla keskustelemassa olivat Siroccon ohjaaja Mikko Kuparinen, Korsoteorian ohjaaja Antti Heikki Pesonen sekä minä tuottajana. Myös muista pääkaupunkiseudun lukioista kävi oppilaita. Kokeilimme Lähiöleffojen teatterilevitystä Helsingin jälkeen myös Turussa sekä Rovaniemen pistenäytöksissä, mutta selkeästi suurin yleisö löytyi Helsingistä. Kaikkiaan Lähiöleffat keräsi 856 katsojaa.

Yhteistyö Finnkinon kanssa sujui erinomaisesti. Toni Lähteinen on ollut hyvä yhteistyökumppani, ja on hienoa että Finnkino suhtautuu lyhytelokuvien teatterilevitykseen erittäin myönteisesti. Ilman Finnkinoa ja Toni Lähteistä tämä ei olisi ollut mahdollista. Lähiöleffojen lipun hinnaksi määriteltiin yhteisymmärryksessä neljä euroa. Fakta on siis myös se, että lyhytelokuvien teatterilevitys ei ole valtavaa liiketoimintaa. Lyhytelokuvien levitys on kuitenkin mahdollista multiplex-elokuvateattereissa, joissa saleihin jää vääjäämättä sellaisia aukkoja, joihin lyhytelokuvia voi ohjelmakartassa sijoittaa. Tämä ei tuo teatterille lisää kustannuksia, jolloin se ei myöskään tuo lyhytelokuville tulospainetta; elokuvalla ei ole kiire pois ohjelmistosta. Levittäjän näkökulmasta on onni, että Suomen elokuvasäätiöltä voi hakea tukea myös lyhytelokuvan teatterilevitykseen.

Noin 900 katsojaa osoitti minulle sen, että lyhytelokuvilla on paikkansa elokuvateatterilevityksessä. On hienoa että noin suuri joukko löysi Lähiöleffat. Myös Finnkino on tulokseen erittäin tyytyväinen. Toivon siis tulevaisuudessakin näkeväni useita lyhytelokuvanäytöksiä, näin aluksi isojen kaupunkien multiplex-elokuvateattereissa. Asia on suurelle yleisölle uusi, mutta uskon että vuosien saatossa, mikäli lyhytelokuvia tuodaan teattereihin tasaiseen tahtiin, asia muuttuu poikkeavasta normaaliksi. Silti on mielestäni tärkeää miettiä elokuvanäytös kerrallaan, miksi, miten, ja millaisena pakettina juuri tämä tai juuri nämä elokuvat saadaan mahdollisimman laajan yleisön saataville. Ymmärrän hyvin miksi Finnkino haluaa valita elokuvan vasta nähtyään valmiin teoksen, ja mielellään esittävänsä elokuvia jotka ovat jo keränneet palkintoja. Silloin esityksellä on oma erityisarvo; nyt on mahdollista nähdä kansainvälisesti palkittua kotimaista lyhytelokuvaa teatterissa.

Mielestäni lyhytelokuvien tuottajien kannattaisi tulevaisuudessa miettiä niin teatterilevitysstrategiaa (kuin muitakin vaihtoehtoisia levitysmalleja) jo kehittely- ja tuotantovaiheessa, vaikkei sitä silloin voi rahoituselementtinä käyttääkään. Uskon kuitenkin että jos tämän aspektin huomioi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ottaa osaksi tuotantoa, budjetoi omaa ajankäyttöään niin että se tulee sisältämään myös työtä tuon laajemman levityksen eteen, se tulee kannattamaan pitkällä tähtäimellä. Teatterilevitys ei ole bisnestä tuottajalle tai levittäjälle – ainakaan vielä – mutta jokainen onnistunut teatterilevitys on iso askel sen eteen, että lyhytelokuvat löytäisivät katsojia vielä nykyistä enemmän.

 

 

Jätä kommentti