Pohjola-filmi toivottaa hyvää joulua ja loistavaa uutta vuotta 2013

Kirjoittanut Mike Pohjola - 22/12/2012

Nyt, kun vuosi alkaa lähestyä päätöstään, on aika kääriä kulunut vuosi joulupakettiin. Tämä on ollut yrityksemme toinen aktiivinen vuosi, ja tuotantojen parissa vietetyt kuukaudet ovat olleen mielenkiintoisia, hektisiä  ja palkitsevia.

Kaksi tuotantoamme eli Mikko Kuparisen ohjaama Sirocco ja Wille Hyvösen ohjaama Kummisetäni thaimorsian saatiin kumpikin tämän vuoden aikana valmiiksi ja valkokankaille. Ne esitettiin torstaina myös Taideteollisen korkeakoulun syysnäytöksessä, sillä ne olivat Elinan MA-lopputyöelokuvia tuotannon linjalta. Elina puhui  siis nyt Sampo-salissa viimeistä kertaa tuottajaopiskelijana ja on mestarinäytteensä antanut.

Sirocco sai kansainvälisen ensi-iltansa Kaliforniassa kesäkuussa ja on sen jälkeen esitetty Virossa, Venäjällä sekä kolmilla festivaaleilla Italiassa. Liekö elokuvan italiankielinen nimi tai repliikki ”Pakko päästä Italiaan” selitys suosiolle saapasmaassa? Eeva Putron roolityötä elokuvassa on kiitelty laajasti, ja Sirocco saikin kunniamaininnan Italiasta juuri Eevan hienon näyttelijäsuorituksen ansiosta. Kotimaassa Rakkautta ja Anarkiaa – festivaalien sekä Helsingin lyhtyelokuvafestivaalien yleisöllä on ollut mahdollisuus nähdä elokuva, lisäksi Sirocco on julkaistu DVD:llä Helsinki-filmin pitkän elokuvan Ja saapuu oikea yö lisämateriaaleissa. Sirocco on myös yksi tämän vuoden Kettu-palkintoehdokkaista. Palkinto jaetaan erityisen ansioituneelle lyhytelokuvalle, ja voittaja julkistetaan ensi vuoden tammikuussa Jussi-gaalassa.

Kotimaassa Sirocco on festareiden lisäksi tuotu yleisön saataville osana Lähiöleffat-näytöstä. Lähiöleffojen toinen elokuva on ELO:n tuotanto, Antti Heikki Pesosen ohjaama Korsoteoria. Pohjola-filmi toimii Lähiöleffojen levittäjänä. Lyhytelokuvat ovat saaneet ylistäviä arvioita kriitikoilta sekä saaneet kiitettävästi yleisöä elokuvateattereihin. Näytökset pyörivät Turun ja Helsingin Kinopalatseissa, ja ensi vuoden puolella matka jatkuu vielä uusiin kaupunkeihin. Lyhytelokuvien esille nostaminen onkin 0llut yksi Pohjola-filmin tavoitteista tänä vuonna, myös Elinan ja Miken yhdessä ohjaama Prix Europa -voittaja Baabelin metsä tuotiin FS-Filmin toimesta keväällä Koti eläintarhassa -elokuvan alkukuvaksi.

Kummisetäni thaimorsian sai Suomen teatteriensi-iltansa marraskuussa. Ensi-iltaa edelsivät festivaalinäytökset Nordisk Panoramassa Oulussa sekä Helsingin lyhytelokuvafestivaaleilla, joissa elokuva nappasikin kunniamaininnan ammattilaisdokumenttien sarjassa. Lisäksi täydet pressinäytökset johtivat siihen, että  Wille, Seppo ja Pin olivat esillä runsaasti niin radiossa, televisioissa kuin lukemattomissa lehtijutuissakin teatteriensi-illan ympärillä. Kotimaista ensi-iltaa seurasi kansainvälinen ensi-ilta Amsterdamissa IDFAssa, joka on yksi maailman arvostetuimmista ja suurimmista dokumenttielokuvafestivaaleista. Kummisetäni thaimorsiamen festivaalikierros on siis vasta alkamassa, ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan kuinka laajan yleisön elokuva saavuttaa ulkomailla. Kansainvälisestä myynnistä vastaa kanadalainen myyntiagentti Ouat Media, joka edustaa myös Siroccoa.

Ensi vuosi tulee käynnistymään uusien elokuvien aktiivisella kehittelyllä. Näitä ovat jo Suomen elokuvasäätiön kehittämistukea saaneet pitkät elokuvat Miken naputtelema poliittinen komedia Oman onnensa sepät (entiseltä nimeltään Viimeistä päivää) sekä Tua Harnon kirjoittama Hetken tässä. Ensimmäisen ohjaa Ville Jankeri ja jälkimmäisen Oskari Sipola. Lisäksi kehittelyssä on Petra Forstenin kirjoittama pitkä elokuva työnimeltään Ajojahti sekä Hiljaisen viikon ohjanneen Jussi Hiltusen novellimittainen elokuva Pirssimies. Sekä tietenkin Willen seuraava, onnellisuutta käsittelevä dokumenttielokuva.

Mikelle ensi vuosi on sikälikin tärkeä, että silloin viimein ilmestyy hänen Turun palosta kertova romaaninsa 1827 Inferno ja joukkorahoitettu seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit.

Pohjola-filmiä perustettaessa määrittelimme yhdessä, että haluamme tehdä elokuvia jotka sanovat jotain tärkeää tästä maailmasta ja sen ihmisistä. Uskomme että elokuvilla voi muuttaa maailmaa. Tämä usko on vahvistunut entisestään ensimmäisten tuotantojemme myötä. On etuoikeutettua saada tehdä juuri tätä työtä, ja hienoa saada tehdä elokuvia näiden lahjakkaiden ja intohimoisten tekijöiden ympäröimänä.

Toivomme suurenmoista keskitalven juhlaa ja hekumallista uutta vuotta! Nähdään elokuvissa!

21.12.2012
Mike ja Elina Pohjola

Jätä kommentti