Baabelin metsä voitti Prix Europassa

Kirjoittanut Mike Pohjola - 24/10/2010

Pohjola-filmin elokuva Baabelin metsä (The Forest of Babel) voitti Prix Europassa Berliinissä opiskelijapalkinto Kultaisen vasikan. 90-sekuntinen elokuva kuvattiin Rovaniemellä viime kesänä. Kyseessä on Aalto-yliopiston Elokuvakoulun ja Pohjola-filmin yhteistuotanto. Palkinnon suuruus on 6000 euroa.

Elokuvassa on myös poliittinen aspekti, sillä kaikki lapset puhuvat eurooppalaista kieltä, joka kuuluu kansalle jolla ei ole omaa valtiota. Baski, kurdi ja pohjoissaame ansaitsevat tunnustusta ja kunnioitusta siinä, missä Euroopan suuretkin kielet.

Elokuvan on tuottanut Elina Pohjola ja käsikirjoittanut Mike Pohjola, ohjaus on kaksikon yhteinen. Pohjoiset tahot olivat tuotannossa vahvasti mukana. Teimme yhteistyötä Lapin yliopiston, Lapin elokuvakomission sekä Saamelaiskäräjien kanssa, lisäksi kuvausryhmään kuului paikallista henkilökuntaa.

Prix Europa on vuotuinen tv-alan konferenssi Berliinissä. Yksi sen kilpailusarjoista on Euroopan komission rahoittama Languages Through Lenses. Sadan hankkeen joukosta valittiin 15 eurooppalaisten opiskelijoiden tekemää lyhytelokuvaa, jotka käsittelevät monikielisyyttä. Kolmen parhaan joukkoon ylsi Baabelin metsän lisäksi toinen suomalainen elokuva, tamperelainen Connection Lost. Sen ohjasi Outi Hartikainen ja käsikirjoitti hänen lisäkseen Hannu Koivuranta. Prix Europa tuli Suomeen myös fiktiokuunnelmasarjassa, jossa Pipsa Longan kirjoittama ja ohjaama Varjoinen talo sai erikoispalkinnon.

Lisää tietoa ja kuvia Pohjola-filmin Media-sivulta.

Jätä kommentti