Pohjoismaisten lahjakkuuksien keskellä

Kirjoittanut Mike Pohjola - 14/09/2010

Osallistuimme syyskuun alussa Nordic Talents 2010 –konferenssiin, jossa pohjoismaisista elokuvakouluista valmistuvat tuottajat, käsikirjoittajat ja erityisesti ohjaajat esittelevät lopputöitään ja pitchaavat ensimmäistä pitkää leffaansa. Tapahtumassa oli paljon MA-vaiheen opiskelijoita, rahoittajia ja tuottajia ympäri Pohjoismaita.

nt2010Ohjelmassa oli muutama kymmenen elokuvaa, mukaanlukien ilmeisesti kaikki vuoden aikana Taikin elokuvatiateen osastolla, Tukholman Dramatiska Institutetissa, Göteborgin, Tanskan tai Norjan elokuvakoulusta valmistuneet lopputyöelokuvat. Taso ja tyyli oli hyvin vaihtelevaa, perinteisesti fiktiosta kokeellisiin mukamentteihin, näytelmäelokuvista 3D-animaatioihin. Olipa mukana yksi melko alkeellinen tietokonepelikin.

Yhdeksi omaksi suosikikseni osoittautui animaatioelokuva Julgrisen (Joulusika), joka kertoi 30-luvulla lihotettavasta possusta, joka koettaa välttää päätymästä uuniin. Leffan storyboard-taiteilijana oli toiminut tanskalainen ystäväni Lars Munck. Muita hyviä olivat ainakin Taikin Juho Kuosmasen Taulukauppiaat, joka oli voittanut Cannes’ssa Cinefondation-sarjassa ja Hugo Liljan zombileffa Återfödelsen (Vastaelävät? Epäelävät? Jälleenelävät?).

Eniten ajatuksia herätti göteborgilaiselokuva Kanske i morgen (Ehkä huomenna), joka vaikutti dokumentilta, jossa kysytään satunnaisilta lähiön asukkailta, millainen olisi heistä kertoa elokuva. Päädytään toinen toistaan syrjäytyneempien ja häiriintyneempien ihmisten äärelle, kunnes lopulta porvarillisissa nuorten aikuisten juhlissa alkaa hirveä riita. Lopputeksteistä paljastuu, että kaikki olivatkin näyttelijöitä. Selitin elokuvaa ja sen herättämiä tuntemuksia monelle, joka sen missasi.

Elina kommentoi, että tapahtuma oli oivallinen myös verkostoitumiseen – ja nimenomaan kotimaisten päättäjien kanssa. ”Suomessa kaikki ovat hyvin kiireisiä, ja kotimaisilla festareilla tavatessa kaikilla on asiaa rahoittajille tai kysyttävää omasta projektistaan. Kööpenhaminassa paikalla oli tekijöistä ainoastaan opiskelijoita muutamaa vanhempaa tuottajaa lukuunottamatta. Elokuvasäätiö oli täydellisesti edustettuna ja myös YLEläisiä oli paikalla, jolloin keskusteluyhteys rahoittajiin syntyi luontevasti ja pakottamatta. Iltoja vietettiin yhdessä. Vaikka oli tärkeää tavata muita pohjoismaisia tekijöitä, pidän tämän matkan vieläkin suurempana arvona sitä, että sain tutustuttua kotimaamme rahoittajiin rennossa hengessä.”

Nordic Talentsin kohokohta oli kuitenkin pitchauskilpailu, jossa jokainen lopputyön tekijä saa viisi minuuttia aikaa esitellä rahoittajille pitkän elokuvan. Puheet tapahtuivat englanniksi, mikä oli ystävällistä meitä suomalaisia kohtaan, mutta toisaalta hassua, kun se ei ollut kenenkään äidinkieli. Pitchit arvioi rahoittajista ja elokuvantekijöistä koostuva asiantuntijaraati, jonka parhaaksi valitsema hanke saisi 250000 norjankruunua (n. 32000 euroa) kehittelyrahaa.

Pitchaajat olivat hyvin epätasaista sakkia. Joku puhui hiljaa huonoa englantia katsellen koko ajan kenkiinsä, toinen taas oli sujuva esiintyjä ja punoi mahtavaa tarinaa yleisön edessä. Muutamalla oli näyttää esimakuna traileri tai muuta ennakkoon kuvattua materiaalia, mikä selvästi kannatti. Yllätyin hiukan, että molemmat Dramatiskan projektit olivat ikään kuin pidennyksiä ohjaajien lopputöihin. Eli toisin sanoen, lopputyö oli pelkästään pilotti tai näyte tätä pitkää elokuvaa varten.

Perjantai-illan pienimuotoisessa gaalassa tuomaristo paljasti neljä suosikkiaan, joista yksi voittaisi pääpotin ja toinen vielä kannustuspalkintona 50000 kruunua. Jokainen suosikeista oli demonnut leffaansa joko pilotin, trailerin tai hyvin samanhenkisen edellisen leffan muodossa. Nämä olivat zombielokuvan samanniminen jatko-osa (englanniksi The Unliving), Kanske i morgenin tekijöiden You Could Have Been Me, Julgrisenin tekijän animaatiosarja hänen suhteestaan isäänsä Sonny And Ronny, sekä Dramatiska valmistuneen Karzan Kaderin elokuva Bekas.

Itse kannatin näistä The Unlivingiä, sillä olin tehnyt Hugo Liljan kanssa pari vuotta sitten yhteistyötä Ruotsissa Dollplay-projektin parissa. Teimme interaktiivista videotarinaa, jossa minä joka aamu kirjoitin käsikirjoitukseen uuden jakson (tai muokkasin valmiiksi suunnittelemaani) ja Hugo tuli lounaan jälkeen ja aloitti kuvaukset. Illalla videojakso leikattiin ja laitettiin nettiin.

Pääpalkinnon voitti kuitenkin Bekas, joka kertoi kahdesta Irakin kurdipojasta, jotka lähtevät Amerikkaan etsimään Teräsmiestä. Karzan Kaderin lopputyö oli kertonut tarkalleen saman tarina, tosin puolituntisena. Kunniamaininnan sai Kanske i morgenin tekijöiden uutuus, jonka pitchauksesta en suoraan sanoen ymmärtänyt juuri mitään. Tuskin tuomaristokaan, mutta tyttöjen sanavalmis esiintyminen ja voimakas lopputyö ilmeisesti riittivät vakuuttamaan tuomariston. Ja hyvä näin. Tässä festivaalikatalogissa oleva esittely tästä You Could Have Been Mestä:

”A film where the actors switch parts during the story. One minute a 60-year-old man is having sex with a 25-year-old girl. The next minute he is her and she is him. A film that messes with the audience’s ideas about the human being. Written together with Bianca, Nina and Elin – the new brave generation of actors.”

Toisin sanoen, elokuvaa ei ole vielä käsikirjoitettu, eikä sen tarinakaan ole tiedossa. Mutta kun tekijät ovat tarpeeksi kiinnostavia ja osoittaneet kykynsä, vain taivas on rajana.

Jätä kommentti